"Loma, loma, loma" kuulin malttamattattoman äänen pääni sisällä huutelevan. "Tällä kertaa pakkaan hyvissä ajoissa, ihanaa, ihanaa!". Niinpä niin. Niin aina.

Lähtöpäivän aamuna kääntelen pyykinkuivaustelineessä roikkuvia vastapestyjä lapsen vaatteita tunnin välein saadakseni ne nopeammin kuivaksi. Ja kuivaahana ne. Kun ensin puoliso on tullut töistä kotiin ja itse olen heittänyt muutaman tunnin työkeikan on auto lopulta pakattuna järjestelmällisesti niin, kuin suunnittelinkin. Paitsi tietysti ne loput tavarat, jotka ensimmäisestä ja toisesta pakkaamisesta jäi ulkopuolelle. Onneksi muutama pussukkahan mahtuu tilavaan farmari autoon mihin koloon tahansa, ei siis ongelmaa, onneksi.

Öinen reippaan puolen tuhannen kilometrin matka on valmis alkamaan. Minä ajan ensin. Vänkärin penkille on sullottu ne vähän tilaa vievät toppavaatteet ja ulkoilukengät. Takapenkillä istuu tyttären ja aviomiehen lisäksi kelkkailuvarusteita sekä muutama tavara, "joita saattaa reissussa tarvia". Takalasista näkee onneksi ulos. Riittihän se järjestelmällisyys ainakin tavaratilaa pakatessa, onneksi.

Matkalla on aikaa suunnitella tulevan viikon kulkua: kelkkailua, kylpylää, laskettelua, pariskuntaillalliset vuoroilloin... Minkäs mittainen loma olikaan edessä? Lopulta mies takapenkillä nukahtaa. Onneksi ajatuksen pysyvät poissa lisäsuunnitelmista yöradion viihdyttäessä öisien soittajien avustuksella. Olikos se Runebergin vaimo nyt se Henrietta vai Ludmiina? Onneksi puolessa välissä matkaa on kuljettajan vaihto ja minun vuoroni nukahtaa.

Pätkittäin nukutun kolmetuntisen jälkeen olemme perillä! Kello on seitsemän aamulla ja muu mökkikansa alkaa heräillä. Ihana huvila, ihanat maisemat! Lapset päättää, että enää ei nukuta ja nii loma lopulta alkaa. Ilman kiirrettä, ilman tarkkaan mietittyjä aikatauluja. Perheen ja ystävien ympäröimänä ei ole niin väliä, onneksi, vaikka pakkanen ei rinteeseen päästäkkään.